kun ilpyy elpit

Toisinaan ymmärrämme toisiamme kielestä huolimatta, toisinaan yhteinenkään kieli ei riitä. Tämän kirjan runokieli etäännyttää sanan merkityksestä ja johdattaa luonnon äärelle tavalla, jossa on vierautta ja tuttuutta samaan aikaan. Näissä runoissa pysähdytään ihmettelyn hetkeen.

“Ytisee vaatikkaasti, verrokasteen rastimoon,
vaajakuun erhellys.
Päättymyötäinen ja hyhmätön,
on yöttötikkaiden singahtava tarpomus
puhmattomuudessaan.”